Jadesoturi -arvio ja kommentaari

Tässä arviossamme ja kommentaarissamme käsittelemme jo jokusen vuoden takaista suomalaista kalevalaisen mytologian ja maailmankuvan eräänlaista modernisointia, jossa yhdistyy rikas pakanallinen mytologiamme nykymaailman miljööseen mielestämme suorastaan erinomaisella tavalla. En lähesty arviossani kyseistä elokuvaa ihan tavanomaisten kriitikkojen tai elokuva-arvostelijoiden tavoin, vaan elokuvat toimivat meille apukeinoina esoteeristen teemojen käsittelyille, ja pyrimme osoittamaan sekä käsittelemään näiden sisällään pitämiä sekä hyvin usein toistuvia myyttisiä kaavoja, jotka kertovat uskoaksemme arkkityyppisten tarinoiden hahmottelemista yleismaailmallisista totuuksista, joiden avulla on mahdollista todella hyvin sulatella ulkoisen kulttuurin ja esoteerisen maailman välistä näennäistä kuilua.

Usein lähinnä kevytmielisenä viihteenä pidetyt elokuvat, kirjallisuus, pelit ym. lasten sekä nuorten huveina käsitetyt ilmiöt ja kulttuurin alueet vaikuttaisivat olevan nykypäivänä itse asiassa lähes paras mahdollinen kanava hyvin vakavien ja syvällisten asioiden käsittelylle, ja tämä on uskoaksemme yksi niistä tavoista, joilla konsensus -todellisuuden ja vallalla olevan maailmankatsomuksen – jonka modernin maailmankuvan nihilististä ja materialistista hiekkaperustaa voinee tuskin kukaan rehellisesti aikaamme seuraava kieltää – hylkäämät asiat ja teemat vuotavat kulttuuriin.

Fantastisena viihteenä ja ei-kenenkään-vakavasti-otettavina lastensatuina näitä asioita pidetään lähinnä kai sen vuoksi, että aineellismielisen ja ”ateistisen” sivilisaatiomme ihmiset eivät useinkaan joko uskalla tai kykene pitämään niitä järkevinä tai vakavasti otettavina maailmankatsomuksellisina tosiasioina, mistä johtuen niiden käsittely viihteenä tai fantasiana on ikään kuin sallitumpaa ja hyväksytympää. Tämä on sekä hyvä että huono asia: hyvä sen vuoksi, että tällä tavoin materialistisen maailmankuvan ja sen köyhdyttämän sekä rumentaman sivilisaation ihmisille on kaikesta huolimatta tarjolla kanavia, joiden kautta käsitellä sielulleen ja henkiselle hyvinvoinnilleen tärkeitä asioita; huono sen vuoksi, että potentiaalisesti viisaiden käsiteltäviksi tarkoitetut asiat ilmenevät joko vääristyneessä muodossaan ja jäävät joka tapauksessa ”vain viihteen” tasolle, järkevien ihmisten vakavasti käsittelemättömiksi tarinoiksi vailla voimaa aikaansaada muutos ihmisten mielissä ja sieluissa, mikä oli puolestaan traditionaalisille myyteille ja tarinoille aikaisemmin luonnollisesti lankeava rooli.

Luonnollisesti suosittelemme, että lukijamme katsoo ensin kulloisenkin käsittelemämme elokuvan itse, ja lukee kommentaarimme vasta sen jälkeen. Tällöin hän on huomattavasti paremmassa asemassa arvioimaan kommenttejamme, emmekä itse saa syytöksiä juonen paljastamisesta tai elokuvakokemuksen pilaamisesta.

Jadesoturi

A.J. Annilan Jade-soturi -elokuva on erinomainen teos aloittaa kommentaarimme, sillä se sivuaa Kalevalaa hyvin läheisesti, ja tämän lisäksi elokuvassa on useitakin esoteerisia teemoja ripoteltuna sinne tänne. Kommentaarissamme olemme päättäneet käsitellä juonen, näyttelijöiden ja ohjauksen sijaan joitakin tarinalle ominaisia hahmoja ja teemoja yksi kerrallaan, jos kohta jonkin verran sekä toistoa että ristiinsitoutumista tapahtuu näiden välillä aivan väkisinkin; tämä muistettakoon kommentaariamme lukiessa, ja joidenkin teemojen toisto annetaan meille toivottavasti anteeksi. Tavallisen artikkelimuodon sijaan käytämme myös paljon yksinkertaisesti numerointi-metodia tuodaksemme erilaisia esoteerisia perusteemoja esille.

Tarinan taustan ja teeman pohdiskelua

Elokuva perustuu kalevalaisen Sammon ja muinais-kiinalaisen Sangfe / Sengpu -myytin pohjalle, jolla väitetään olevan paljon samankaltaisuuksia ja yhteinen alkuperä. Elokuvan alussa on sanottuna, että Kalevalaa kootessaan Lönnrot jätti tarkoituksella siitä maininnat suomalaisten ja kiinalaisten myyttien keskinäisistä yhteyksistä ja samankaltaisuuksista pois. Mikäli tämä pitää paikkaansa, johtuu se uskoaksemme siitä, että Kalevalaa kootessaan Lönnrot halusi tehdä Suomelle – näihin aikoihin elettiin voimakasta fennomanian ja Suomen kansallishengen uudelleennousemisen aikaa – aivan erityisen kansallisen eepoksen, josta on riisuttu kaikki suorat, niin tarkoitukselliset kuin tarkoituksettomatkin, yhteydet muihin maailman epiikkoihin pois; eikä tässä ole nähdäksemme mitään vikaa niin kauan, kuin Kalevalaa ei aleta pitää jonkinlaisena separatistisen, nurkkakuntaisen tai ylimielisen ylpeän nationalismin raamattuna. Terve kansallishenki ja ylpeys omista juuristaan ja alkuperistään on tietysti täysin toinen seikka ja asia erikseen, ja tällaista pyrimme itsekin pitämään yllä ja kohottamaan terveellä ja ylevöittävällä tavalla; sillä vain itsensä tunteva sekä itseään ja juuriaan kunnioittava ihminen voi kunnioittaa myös muita ihmisiä ja nähdä heissä itsensä mitä parhaimmalla tavalla, vailla mitään yleensä ottaen kansallishenkeen ja nationalismiin liitettyjä negatiivisia ja vääristyneitä ominaisuuksia.

Muistakaamme myös, että 200-300 vuotta on mitättömän lyhyt aika pidempien kulttuurikausien kannalta, ja tämän vuoksi itse uskommekin Suomen ja Pohjolan uudelleenheräämisen ja -syntymän olevan vasta alkamaisillaan, eikä esim. Suomen ”taiteen kulta-aika” ole ollut viime vuosisadan vaihteessa – kaikella suurella kunnoituksella silloisille mestareille, luonnollisesti – vaan on uskoaksemme vasta tuloillaan ja parhaillaan lapsenkengissä.

Seppä Kai Pelkonen

  1. Sepän Poika Kai Pelkonen on nimelleen uskollinen tarinan antisankari-hahmo, ja muistuttaa sekä luonteensa että ammattinsa puolesta hyvin läheisesti Kalevalan Seppä Ilmarista; hän on sosiaalisesti hieman kömpelö, ujo ja hidas omissa oloissaan elelijä, jolla on kuitenkin salaisia teknisiä taitoja ja voimakas, joskin sisäänpäinkääntynyt luonne.
  2. Nimestä Kai voidaan johtaa viitteitä kahteen toiseenkin seppä-hahmoon, jotka ovat liene myös Seppä Ilmarisen myytin syntymisen tai kehittymsen taustalla olleet vaikuttamassa, tai ainakin samankeskistä arkkityyppiä kuvaavat nimittäin heprealais-semiittinen Tubal-Cain sekä muinais-pohjoismainen seppäjumala Aasa-Týr.
  3. Tässä valossa nähtynä Kai vaikuttaa olevan eräänlainen euhemistinen arkkityypin inkarnaatio-hahmo niin Kalevalan, Eddan kuin Raamatunkin sankareiden ja anti-sankareiden tavoin; antisankari ja häviäjä persoonallisessa elämässään, puolijumalallinen karski sankari maagisessa todellisuudessa. Tämän arkkityyppisempää hahmoa voisi tuskin olla – edes eräs toinen ”kuninkaan nössö luuseri-poika”, He-Man, ei vedä tälle vertoja.
  4. Kai on jokaisen todellisen sankarin tavoin hyljeksitty ja hylätty henkilö, jota kukaan ei oikeastaan edes tunne tai kenestä hyvin harva aidosti välittää. Sen sijaan moni haluaa hyötyä hänestä, kaikista eniten hänelle uuden Sammon takomista ehdottava, Suomeen Kain tavoin uudelleensyntynyt Loviattaren 9. poika. Hän näyttelee elokuvassa Kaista kiinnostunutta ja häntä haastavaa Kalevala-tutkijaa, ja myöhemmin juonen edetessä tämän viimeistä vastustajaa, täydellisen uskollisena luciferistiselle ja saatanalliselle luonteelleen.
  5. Elokuvan Kalevala-tutkija haluaa aluksi Kailta tämän hiuksia ja kynsiä. Tässä voimme nähdä suoran viittauksen maagiseen maailmankuvaan, jossa ihmisen kehonosat ja tämän eritteetkin sisältävät yksilön erilaistunutta ja ulkoistunutta, maagista elämänvoimaa ja manaa, mitä voidaan käyttää hyödyksi maagisissa rituaaleissa ja prosesseissa.
  6. Pääosan esittäjän Kain oma tuska onkin tämän prosessin suhteen ratkaisevassa asemassa, ja se kertoo nähdäksemme nk. Kristus-ihmisen taakasta ja vastuusta; jakaako omakohtaisesti tunnettu ja koettu vääryys ja tuska edelleen maailmaan hyvin tuhoisalla tavalla, vai ”sulkeako Sampo” ja kärsiä omakohtainen ristinkuolema maailman pelastamiseksi joko isommassa tai pienemmässä mittakaavassa? Vastaus ei luonnollisesti ole helppo, jos kohta sankarihahmojen, valon puolella työtään tekevien ja voittajien kannalta lähes ennaltamäärätty, kaikesta myytin itsensä esiinmanaamasta kärsimyksestä huolimatta.
  7. Tullakseen Sammon haltijaksi Kain on kyettävä yhdistämään ”Tuli” ja ”Rauta”, jotka symboloivat hänen persoonallista olemustaan sekä hänen kuolematonta henkeään. Siinä vaiheessa, kun ”rauta” ja ”tuli” eivät enää ymmärrä toisiaan tai eivät ole ymmärtäneet toisiaan, tarkoitttaa tämnä ja se on tarkoittanut sekä mikro- että makrokosmista eriytymisprosessia, mikä on ollut välttämätöntä maailman kehittymiseksi ja ihmispersoonallisuuden ja alemman mielen kehittymiseksi, mutta mikä on myöhemmin korjattava kunkin yksilöllisellä Suurella Työllä. Tästä johtuu myös se, että Kai ei kuole rautaisesta miekasta vatsaansa – minkä esoterismi kertoo meille olevan persoonallisen ja eläimellisen minuuden asuinsija – ja minkä vuoksi vain miekkansa – oman alemman järkensä – uhraamalla Kai onnistuu uuden Sammon valmiiksi saamaan. Tämä onnistuu myös vain ehdottomalla rehellisyydellä siten, että Kai ei valehtele edes itselleen.

Sampo / Sengfu

  1. Jadesoturin 8-kulmainen Sampo puolestaan muistuttaa hyvin eksaktilla tavalla traditionaalisen maailmankuvan psyyken rakennetta hengen ja aineen välimaastossa, ja tuo mieleemme mm. Castel del Monte -nimisen linnan, jonka Kaarle Suuri aikoinaan Italiaan rakennutti, ja jonka kerrotaan toimineen Tradition yhtenä pysyvänä kiintopisteenä siitä lähtien aina omaan aikaamme saakka; myös lukuisia muita kahdeksankulmaisia kirkkoja ja temppeleitä olisi helppoa nimetä, ja rakennelman muoto onkin erinomainen pyhien rituaalien ja seremonioiden suorittamispaikaksi ja Sammon rakenteen ilmentäjäksi.
  2. Ihminen ja etenkin hänen korkeampi minuteensa yhdeksäntenä tekeekin Sammosta hyvin läheisen mm. Valknutr -symbolin kanssa, vaikka nämä näennäisesti rakenteeltaan ja muodoltaan niin kovin erilaiset ovatkin. Onkin hyvin kuvaavaa, että Jadesoturi -elokuvassa Kain muinainen kiinalainen inkarnaatio lukitsee Loviattaren 9. pojan pään silloisen Sammon / Sengpun sisään, jolloin myös tämän maailmaan halajama kaaos ja tuho tulee tällöin estetyksi. Sampo sulkeutuu ja luciferis-saatanallista järkeä edustava, pitkät valkoiset hiukset omannut vastustaja-hahmo jää tämän suljettua astiaa, psyykettä, kuvaavan rakennelman sisälle.
  3. On jo lähes klisee jokaisessa nykyisessä kauhu-elokuvassa, että sekä sankarit että heidän vastustajansa – tai hirviöt – manataan maailmaan ja siitä pois eräänlaisen avattavan ja suljettavan teknillisen rakennelman avulla. Mieleemme tulee etenkin kauhuelokuvien klassikko Hellraiser, jossa samankaltaista prosessia kuvaava helvetti pääsee valloilleen päähenkilön avatessa Metatronin kuutiota muistuttavan rakennelman liian aikaisin ja liian varomattomasti. Myös Jadesoturi -elokuvassa Sammon sulkeutuminen ja avautuminen ovat tärkeässä osassa sen suhteen, pääseekö Loviattaren maailmaan manaamat helvetilliset voimat, vitsaukset ja sairaudet valloilleen vai ei.
  4. Yllämainituista seikoista johtuu myös se, että Kai alkaa ”kuulla ääniä” sekä muistaa edellisiä elämiään – tai edellisen elämänsä – tapahtumia Sammon avautuessa hänen pajassaan. Kain psyyke yksinkertaisesti avautuu Sammon tavoin, ja vain hänellä on tähän rakennelmaan kosketus niin hyvässä kuin pahassakin. Kain paja kuvastaa luonnollisesti hänen koko persoonallisuuttaan, kuten mm. Jung voisi meille kertoa.
  5. 8-kulmainen Sampo muistuttaa meitä myös hyvin läheisesti buddhalaisesta Dharman pyörästä, joka on ihmisen elämäntehtävän ja velvollisuuden kuin myös jälleensyntymismuistonkin symboli.
  6. Sampo tuottaa tarinan mukaan ”rikkautta ja onnea tyhjyydestä”. Tämän voimme tulkita sekä siten, että kaikki ”todella todellinen” perustuu muinaisen Pohjolan myyttien Ginnunga-gap -tyhjyyden perustalle, kuin myöskin siten, että Sammon salaisuuden selvittänyt ja tämän oikeaan käyttöön soveltava ihminen ja / tai yhteisö on ankaralla työllä hankkimansa henkisen viisautensa ansiosta aina rikas ja onnellinen, vaikka aineelliset olosuhteet olisivatkin enemmän tai vähemmän puutteelliset.

Kain edellisen ja nykyisen elämän rakastetut

  1. Kain nykyinen nainen, joka hänet elokuvan alussa jättää, kuvastaa luonnollisesti kaikkien rakkaustarinoiden tavoin hänen omaa sieluaan ja korkeampaa minuuttaan. Se tosiasia, että kumpikaan ei tätä nykyisessä elämässään ymmärrä, ei muuta asiaa miksikään, vaan pikemminkin vain vahvistaa heidän välillään vaikuttavaa maagista linkkiä; sillä hetkellä, kun Kai alkaa ”uuden Sammon saattajaksi”, alkaa hänen ex-puolisonsa keskustella Kalevala-tutkijan vaimon kanssa Rakkaudesta. Luonnollisesti hänen etsimänsä biologiset ja tieteelliset selitysmallinnokset rakkauden vaikutuksista ja rakastumisen prosessista ovat pelkästään tyhjää tuulta ja epätoivoisia pois-selitys-yrityksiä Rakkauden maagisen voiman edessä. Mieleemme tulee lähinnä nykyiset tiedeuskovaisemme, joille Swami Praphupada sanoisi ainoastaan: ”Miksi ette vain voi hyväksyä Jumalaa?”
  2. Kain ex-rakastetun puhuessa Kalevala-tutkijattaren kanssa jälkimmäinen sanoo, että Kalevala on ”surullisin tarina mitä on olemassa, koska siinä kukaan ei ikinä saa ketään”. Uskoaksemme tässä suomalainen perusluonne kohtaa kaikessa raadollisuudessaan ja realismissaan jotain todella syvällistä ja todellista liittyen myyttisen maailman tragi-komiikkaan ja sen omanlaiseen inho-realismiin.
  3. Kain edellisen elämän rakastettu, joka ”lupaa odottaa häntä takaisin taistelusta”, ja jolla on 13-sakarainen ase, opaalinvihreä kaulakoru sekä puna-valkoinen asuste, kuvastaa luonnollisesti Venus-Luciferia, taivaallista ihmistä ja ihmisen korkeampaa minuutta. 13-säteinen viuhka-ase voisi näin ollen symboloida 12 tähtimerkkiä; nykyisinhän näitäkin sanottan olevan tosin 13, käärmeenkantaja mukaan lukien. Mikäli kuitenkin pysyttäydymme 12 traditionaalisessa tähtimerkissä, voisi viuhkan 13. terä kuvata itse korkeampaa minuutta. Puna-valkoinen asuste ja mustat pitkät hiukset ovat nähdäksemme valittu joko tietoisesti tai ehkä pikemminkin alitajuisesti kuvaamaan Lucifer-Venuksen ominaisuuksia sattva ja rajas -gunan omaavana, mustien hiuksien ollessa hieman René Guénoninkin käsittelemien ”mustien päiden” symboli. Opaalinvihreä kaulakoru jättää tuskin mitään sattuman varaan, tämän ollessa Venukselle omistettu väri ja mineraali.
  4. Tämän rakastuessa aikaisemmassa tarinassa aseenkantaja-munkkiin, kertoo ainoastaan siitä, että tällöin Kain tehtävä yhdistää oma persoonansa ja sielunsa jää puolitiehen. Pyhällä vuorella meditoiva ja Kain rakastetun kanssa ”kauas Pohjoiseen matkaava” aseenkantaja-munkki on luonnollisesti Kain oma ahamkara-ego, linkki korkeamman minuuden ja alemman persoonallisuuden välillä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: