Tarot – Tutkimusmatka Itseen: Gematria

Gematria on oppi kirjainten numeroarvoista, ja aivan erityisesti heprealaisten kirjainten numeroarvoista. Gematriaa löytyy myös kreikkalaisesta aakkostosta, joskin jotkut auktoriteetit eivät usko kreikan kielen sisältävän samalla tavalla piilotettuja merkityksiä kuten heprean kirjaimet. Gematria on erittäin olennainen osa kabbalaa, ja niinpä sen nivoutuu myöskin Tarot -järjestelmään aukottomasti. Muinaiset heprealaiset eivät käyttäneet kielessään arabialaisia numeroita tai numeraaleja, eivätkä myöskään vokaaleja, ja tämän vuoksi jokaisella heprean kielen kirjaimella on sille ominainen lukuarvo, aivan kuten jokaisella kirjaimella on myös oma kirjaimellinen merkityksensä – yleensä joko eläimen, asian tai esineen nimi.

Gematrisella järjestelmällä voidaan laskea eri kirjainten muodostaminen sanojen ja lauseiden yhteisiä lukuarvoja, ja saman lukuarvon omaavat sanat ja lauseet kerrotaan olevan mystisesti yhteydessä toisiinsa ja selittävän toisiaan, vaikka niillä ei näennäisesti vaikuttaisikaan olevan minkäänlaista sidosta keskenään – kyse on siis eräänlaisesta keskinäisestä vastaavuussuhteesta, aivan kuten muussakin hermeettisessä ajattelussa. Jokaisella sefiralla on oma lukuarvonsa, mikä koostuu sen nimen muodostamien kirjainten lukuarvoista, ja mitkä voivat toimia vastaavuusperiaatteen mukaisesti avaimena niiden olemusten ja salaisuuksien syvempään ymmärtämiseen.

Tämän numerologisen tieteen mestarien kerrotaankin osaavan ja tietävän pyhien tekstien todelliset, syvällisemmät ja piilotetut merkitykset, mitkä on tällä tavoin koodikielellä salattu meiltä tavallisilta kuolevaisilta. Jollakin näennäisesti merkityksettömällä tekstillä saattaakin tällä tavoin avattuna ja tulkittuna olla sisäänsä koodattuna jokin äärimmäisen suuri kosminen mysteeri. Merkityksillä on myös usein olemassa lukuisia eri tasoja, mitkä eivät välttämättä sulje toisiaan pois.

Kertoohan virallinenkin uskonnonfilosofia, että pyhiä tekstejä voidaan lukea ainakin neljällä eri tavalla, jotka ovat: a) kirjaimellinen, b) analoginen (vertauskuvallinen), c) tropologinen (moraalinen), ja d) anagoginen (pelastusta koskeva). Kabbala ja gematria laajentaa nämä vielä aivan omiin ulottuvuuksiinsa.

SALAMANISKU

Kaikkiallaolevan Jumaluuden laskeutuminen aineeseen ja Hengen asteittainen heijastuminen aineessa, tietoisuuden valautuminen yhä tiiviimpään muotoon, nämä ovat kabbalistisen elämänpuun perusideoita, ja perusta opille maailmankaikkeuden absoluuttisesta, perustavanlaatuisesta Ykseydestä. Tätä prosessia kuvataan mm. Elämänpuun sefiroiden läpi kulkevalla nk. salamaniskulla. Salamanisku on erittäin hyvin tätä asiaa symboloiva ilmaisu, sillä luonnossakin salamaniskun välähdys taivaan korkeuksista alas maahan kestää vain silmänräpäyksen ajan; hengen tietoisuus on kaikkialla läsnäolevaa ja jokahetkistä.

Salamaniskun symboliikka tuo mieleemme myös myytin Saatanasta taivaan korkeimpana ja kirkkaimpana enkelinä ennen lankeemustaan, kun muistamme Raamatusta löytyvät sanat, jotka on asetettu Luukkaan sanomiksi: ”Ja katso, minä näin Saatanan lankeavan taivaasta salaman lailla.” (”Videbam Satanan sicut fulgur de caelo cadentem.”) Luciferin tai Saatanan lankeemus taivaasta voidaankin kabbalistisen tiedon valossa tulkita tarkoittavan mm. puhtaan hengen asteittaista manifestoitumista, kaikkitietoisuuden valautumista yhä aineellisempaan ja rajoitetuimpaan muotoon. Tässä tulkinnassa Saatana ei saa myöskään implisiittisesti niitä demonisia ja ”pahantahtoisuuden jumalan” dualistisia ominaisuuksia, joita rajoittunut ja omaa pimeyttään heijasteleva ihmismieli tässä korkeassa hahmossa niin mielellään näkisi pyrkiessään pakenemaan omaa vastuutaan.

Lähtien Absoluutista, puhtaasta olemattomuuden ja tyhjyyden syvyydestä (Ain Soph), kautta Ketherin, Chokmahin ja Binahin Jumalan Henki emanoituu esiin ilmenemättömyydestä, valautuu ensimmäisestä astiasta toiseen, kolmanteen, ja niin edelleen, muodostaen valautuessaan astian toisensa jälkeen, tietoisuuden ja emanaation hierarkian, yksi toisensa jälkeen, kunnes se saavuttaa involuution päätepisteen aineen tiiveimmässä muodossa sefira Malkuthissa, jota kutsutaan myös Valtakunnaksi. ”Valtakunta on keskellämme.” Sefira Malkuthin toinen nimitys onkin Shekinah, joka tarkoittaa yhtä kuin ”Läsnäolo”.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: