Kalevalan Sankari-arkkityypit ja Fantasia – OSA I: Lemminkäinen ja Conan Barbaari

Tämän tekstin tarkoituksena on aloittaa käsittelemään erilaisten arkkityyppisten hahmojen yhtäläisyyksiä ja samankaltaisuuksia siten kuin ne esiintyvät pyhissä kirjoituksissa ja fantasiassa – joista molemmat edustavat hyvin samanlaista maagis-myyttistä maailmankuvaa, ja joiden välille voidaan usein vetää samankaltaisia opetuksia ja ”juonikuvioita”, jos näin voitaisiin asia ilmaista. Tekstini pyrkimys ei ole missään nimessä latistaa tai alentaa pyhien tekstien arvokkuutta kuin tarkoitukseni on myöskään turmella fantasiaa ja laadukasta viihdettä. Kalevan Miekan perimmäistä eetosta noudattaen tarkoitukseni on sekä yhdistää kaksi näennäisesti toisistaan erillään olevaa kättä, kuin myöskin osoittaa niiden erilliset funktiot; vasemman käden ei ole usein hyvä tietää, mitä oikea tekee & vice versa.

Aloitan artikkelisarjan käsittelyn yhdestä Kalevalan sankarihahmoista, Lemminkäisestä, ja pyrin osoittamaan Lemminkäisen hahmon likeisyyden fantasiakirjallisuudesta ja nykyisin myös viihdeteollisuudesta tutun Conan Barbaarin hahmon välillä. Vastaavuudet näiden kahden hahmon välillä ovat itse asiassa niin moninaiset, että juuri tämän likeisyyden vuoksi asian tajuaminen on viivästynyt allekirjoittaneella näinkin kauan, aina viimeisimmän Conan -elokuvan katsomiseen saakka, jonka myötä ”valaistuminen” asian suhteen tapahtui.

Listaan seuraavaksi lyhyesti ne lukuisat yhtymäkohdat, joiden suhteen sekä Lemminkäisen että Conanin hahmot ovat toistensa kanssa hyvin likeisiä:

Sekä Lemminkäinen että Conan Barbaari ovat kovia miekkasankareita. Miekan voidaan nähdä edustavan Mars -planeetan vaikutusta, sekä merkityksessään soturin aseena, kuin myöskin eroottisena fallos-symbolina (”tulinen miekka”). Miekka edustaa tunnetusti myös Luciferia mielen voimana; pohjolan myyttien ”ihmiskunnan kantaisää” & ”valkoisinta jumalista”, Heimdallia, pidetään sateenkaarisillan päädyssä vartioivana Valhallan portinvartijana, jonka Pohjoinen Traditio on kuvannut mm. juuri miekan kahvan ja terän ylemmän ja alemman osan, persoonan ja sielun – väliin. Sateenkaarisilta edustaa esoteriassa puolestaan nk. antahkaranaa, joka on persoonan ja sielun välille rakentuva silta (”rukous on silta”, kertoo meille hyvin tunnettu ja yleisesti laulettu virsi).

Tästä pääsemmekin luontevasti siihen, että sen paremmin Lemminkäisen kuin Conaninkaan on hyvin hankala vastustaa kauniimman sukupuolen vetovoimaa. Molemmat hahmot ovat kuuluisia siitä, että ovat erittäin naisiinmeneviä hahmoja.

Conanin tarinoihin liittyy poikkeuksetta – yleensä valkoisen neidon hahmossa kuvatun prinsessan tai muun vastaavan ”puolijumalaisen” tai ”kuin jumalten unista peräisin olevan” – naisen pelastaminen ilkeiden ihmisten kynsistä. Kauniin naisen / neidon / neitsyen pelastamisen tematiikka on esoteriasta hyvin tuttu, ja sisäisesti tulkittuna se merkitsee ihmisen sielua ja tämän korkeampaa minuutta, joka on nimetty Kalevalassa Pohjan Neidoksi. Sekä Conan että Lemminkäinen jahtaavat, kuin myös pelastavat, omaa sieluaan.

Sekä Conanilla että Lemminkäisellä on vastustajina erilaiset vallanhaluiset noidat ja tietäjät, joiden voidaan esoteerisesti nähdä kuvaavan sekä sisäisessä että mahdollisesti myös ulkoisessa maailmassa ilmeneviä, henkistä kehitysprosessia vastustavia tekijöitä. Esoteristin on tietysti hyvä nähdä nämä ensisijaisesti itsessään; ulkoiset vastustajat ovat oman sisäisen vastustajamme – persoonallisen minuutemme – vastaavuuksia, eivätkä ilmene ellei tälle ole tarvetta.

Sekä Conan että Lemminkäinen kuuluvat sielunkehityksen ja maailmanprosessin siihen vaiheeseen, joka kuvaa siirtymistä atlantislaisesta juurirodusta & sivilisaatiosta arjalaiseen sivilisaatioon & juurirotuun. Conanin on sanottu ilmestyneen maailmaan ”ennen aarian poikien nousemista”, kaukana pohjoisessa asustelevaan Kimmerialaiseen barbaariheimoon, keskelle sodanmelskettä. Lemminkäisen esiintyminen muinaissuomalaisessa epiikassa ja myyteissä ajoittuu tismalleen samaan ajankohtaan, vanhan ja uuden liiton välimaastoon. Lemminkäisessä voidaan nähdä myös ilmenevän aimo annos barbaarimaista soturia, jonka luonnetta kuvaa sekä kiihkeä tunteellisuus (atlantislainen vaikutus) kuin myöskin myöhemmässä sielunkierron vaiheessa – Kaukomielenä meille tutun hahmon nimen alaisuudessa – kirkas älyllisyys ja manan voima (arjalainen vaikutus). Conan ei ole niinkään magian hallitsija kuin miekkamies (vaikka toki Conanin avuja voidaan kutsua aivan yhtä hyvin maagisiksi), minkä vuoksi Conan samaistuukin enemmän tunteidensa ja intuitionsa varassa toimivaan soturihahmoon (Lemminkäiseen) kuin Sanan säilän ja manaksen voiman hallitsevaan maagikkoon (Kaukomieleen).

Kummankaan hahmoista ei voi sanoa suoranaisesti ”rukoilevan” siinä mielessä kuin tämä termi on meille todennäköisesti tuttu eräänlaisena aneluna ja nöyränä polvisteluna. Conanin palvoma Taivaan Korkein Jumala on nimeltään CROM, ja Conanin mukaan Crom ei välitä rukouksista eikä seremonioista ja monimutkaisista rituaalimenoista – Kimmerialaisilla ei ollut temppeleitä, rukoushuoneita tai kirkkoja. Lemminkäisen palvoma hahmo on Ukko Ylijumala (tai Ukko Perkeles), ja kumpikin hahmoista kutsuu tätä Taivaan Korkeinta Jumalaa avukseen ja inspiraatiokseen tavalla, jota voitaisiin kutsua manaamiseksi ja loitsimiseksi. Tämän myötä myös Conanissa ilmenee hänen maagikko -ulottuvuutensa, kun tällä ei ymmärretä ”taikatemppuja” vaan olennaista maailmankuvallista tekijää, joka näkee ja kokee luonnostaan maailman olevan numeenien voimien ilmennystä, jotka eivät välitä ”huulten puheista” vaan ainoastaan siitä, mitä ihminen on sisässään, ja millä tavoin hän tätä ominaisluonnettaan ilmaisee. Sekä UKKO että CROM viittaavat selvästikin samaan Ukkosenjumala -arkkityyppiin, mikä ilmenee kaikilla muinaiskansoilla eri muodoissaan ja nimityksissään.

Sekä Conanissa että Lemminkäisessä ilmenee hyvin selvästi sekä eräänlainen antinomisuus että sankarin ja anti-sankarin arkkityypit. Konventionaalisen porvarillisen moraalin kannalta molemmat ovat lähes pahantekijöitä ja hyvin arvelluttavia hahmoja, mutta tämä on olennainen osa niin sankarin kuin anti-sankarinkin ikuista tragikomiikkaa hahmossa, missä näennäisesti hyvin erilaiset ja ristiriitaisen paradoksaaliset voimat ja pyrkimykset yhdistyvät toisiinsa.

Varmastikin kuuluisimmassa Conan -tarinassa ja elokuvassa ’Conan Barbaari’, jota Arnold Schwarzenegger omalla tavallaan hyvin taitavasti näytteli, Conan oppii Thulsa Doomin kanssa taistellessaan ja tämän lopulta voittaessaan ”teräksen salaisuuden” ja sen, mikä on ”miekkaa vahvempi”. Tämän tarinan loppuratkaisun voidaan nähdä ilmentävän kahta eri teemaa, jotka ”teräksen salaisuuteen” liittyy: mielen voiman ja ”Sanan Säilän” ymmärtäminen, eli toisin sanoen manaksen, korkeamman mielen ja ymmärryksen voiman aktivaatio, kun alempaa minuutta edustava ja tämän haasteen edessä selvästikin langennut käärmekultin johtaja Thulsa Doomin pää tulee katkaistuksi ja heitetyksi alas käärmetemppelin portaita. Esoteerisesti tulkittuna tämän voidaan nähdä ilmentävän Conanin sielunkierron vaihetta, jossa hän onnistuu ”murskaamaan pahuuden käärmeen pään” ja siirtymään seuraavaan sielunevoluution kierrokseen – ehkäpä meille tunnettuna Kaukomielenä ilmentyen?

Sekä Conan Barbaarin että Lemminkäisen sanotaan olevan tulevaisuudessa oman valtakuntansa kuninkaita ja suvereeneja hallitsijoita. Esoteerisesti tämän voidaan nähdä viittaavan sielunkehityksen aikakautiseen prosessiin, minkä tavoitteena on tehdä jokaisesta sielusta ajallaan Kristuksen – sankarin, pelastajan & vapahtajan – ilmennys ”Sanan tullessa lihaksi”. Jokaisen ihmissielun kaukaisena päämääränä – Kaukomieli! – on astua sisälle Taivasten Valtakuntaan ja tämän jälkeen tuoda se ilmennykseen maan päälle, omaan persoonaansa, tämän myötä ja tätä kautta maailman vapahtaen.

Allekirjoittaneella ei ole tiedossa, eikä myöskään nopea asian tutkiminen tuonut asiaan selkoa sen suhteen, että lieneekö Conan -hahmon kehittelijällä Robert E. Howardilla ollut Kalevalan englanninkielinen painos työpöydällään Conan -hahmoaan kehitellessä vai ei, mutta vaikka näin olisikin, ei se ainakaan vähennä kummankaan arvoa eräänlaisen sankarin ja antisankarin arkkityypin yhdistävän hahmon erinomaisen mainiona ilmaisijana. Mikäli Howardilla ei ole ollut Kalevalaa apunaan Conanin hahmoa luodessaan, niin esoteristi voisi kai pitää tätä seikkaa jonkinasteisena todistuksena siitä, että sekä Conanin että Lemminkäisen hahmo kertoo jostain hyvin todellisesta esi-historiallisesta menneisyydestä, tämän ajan sekä sen ihmisten luonteesta, minkä Howard on uuttanut esiin aakaashasta – minkä psykologia tuntee osittain kollektiivisen piilotajunnan nimellä – sekä mahdollisesti omasta jälleensyntymämuististaan – ehkä Howard on ollut muinainen skaldi tai tarinankertoja? – ja mitä suomalaiset ja suomensukuiset heimot ovat puolestaan ylläpitäneet omissa kansankertomuksissaan ja folkloristiikassaan Lemminkäisen ym. hahmossa.

Kalevalan kokoajasta Lönnrotin on sanottu sekä arvostellen että ihastellen, että hän yhdisti Lemminkäisen hahmossa monia eri hahmoja hyvin mielivaltaisesti, ja heitti vielä tämän lisäksi sekaan hieman omiaankin, lisätäkseen Lemminkäisen hahmon kokonaisvaltaisuutta – ”täydellistääkseen” hänet – ja lisätäkseen muinaissuomalaisiin runoihin hieman lisää omintakeista dramaatikon kykyään. Allekirjoittanut on vakaasti sitä mieltä, että Lönnrot on ollut Kalevalaa kootessaan aivan vastaavan jumalallisen tai vähintäänkin daemonisen inspiraation pauloissa kuin mitä ovat olleet muidenkin pyhien kirjoitusten kirjurit ja kokoajat aina Eddasta, Uudesta Testamentista ja Bhagavadgitasta lähtien, ja tämän myötä Lönnrotin voidaan sanoa sekä uuttaneen hajallaan olevista palasista hyvin nerokkaalla tavalla hahmon, jota monet niin mytologian kuin aidonkin elämän ihmiset edustavat usein vain osittain ”arkkityyppejä inkarnoidessaan”.

Tämän myötä voitaisiin kai sanoa, että Lemminkäinen, Liekkiö, Lempo, Ahti Saarelainen jne. edustavat kaikki Aina Kaunis Kaukomielen – buddhi-manaksen – hypostaaseja, aivan kuten Conanin voidaan hyvin pienellä virhemarginaalilla sanoa edustavan Lemminkäisen yhtä hypostaasia. Pohjimmiltaan kyse on perimmäisenlaatuisesta sankari- ja vapahtaja -arkkityypistä, joka sekä Conanissa että Lemminkäisessä ilmenee kahden rodun – atlantislaisen ja arjalaisen – välimaastossa toimivana ja näiden kahden rodun ominaisuuksia kristallisoivana ”Kristus” -hahmona; puhumattakaan kummankin antinomisesta luonteesta, jota voidaan kutsua varsin hyvin ”saatanalliseksi”.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: