Kalevala -kommentaari: Väinämöinen ja Joukahainen

Tässä artikkelissa vuorossamme on tutkia Kalevalan ehkä kuuluisinta tarinaa ja mysteeriä, joka on ilmiasultaan niin kovin selkeä, ja juuri sen vuoksi lukuisia yhteyksiä maailman muihin traditioihin omaava ja niin kovin syvällinen. Aiomme myös luoda yhteyksiä kalevalaisen ja kristuksellisen viisauden välille, kuten myös tutkia Väinämöisen ja Joukahaisen kilpalaulannan yhteyksiä mm. vedalaiseen Kurukshetran myyttiin Khrisnan ja Arjunan keskustelusta.

Kuten jo edellinen lause paljastaakin, kyse on Väinämöisen taholta tulevasta Sanan mahdin käyttämisestä epäilevää ja nuorempaa Joukahaista vastaan, hänen tullessaan Väinämöistä Väinölän kankahilla vastaan ja tämän haastaen kaksinkamppailuun. Esoteerisesti katsoen näillä kolmella eri traditiolla on hyvin mielenkiintoisia syväyhteyksiä keskenään näennäisistä eroavuuksistaan huolimatta.

Alussa oli Sana, ja Sanan Mahti seurasi sitä. Äänellä, Vachilla, Auringon Pojalla, puolestaan luotiin kaikki, ja juuri tämän vuoksi myös Väinämöinen Tietäjänä Iänikuisena omaa vallan ja voiman lopulta pelkällä laulullaan henkiseltä kannalta nuoremman, mutta evolutiivisesti katsoen vanhemman Joukahaisen ylitse, koska on tämän totuudellinen ja iänikuinen Lähde, ja jota ilman aineen dualiteettiin ja kamppailun, vastustuksen ja kilpailun ominaisuuksiin rakentunut joukahaisen ja muiden koettelija-kiusaajien ominaisuuksista rakentunut aineellinen maailmamme ei kykenisi olemaan. Ilman alkulähdettään Henkeä ja muita ylemmän emanaatiotason voimia, jotka omaavat Äänen Mahdin, ei aineella olisi sen paremmin transsendenttia Henkeä tai immanenttia sielua, jonka puolestaan sekä yhtäaikaisesti immanentti ja transsendentti Ilmarinen, Lucifer, on kahden maailman väliin taivaan ja maan pilarit rakentanut salamallaan.

Keskiaikainen ajatus maasta oman kosmoksemme alimpana paikkana, jonka yllä kaartuu ikuinen tähtitaivas enkelikuoroineen, ja ”täällä alhaalla on ikuinen koetus ja tuska” ei ole aivan tuulesta temmattu, sillä juuri tänne ”yhdeksän sylen syvyyteen” Kalevalan Louhi, kalevalaisen myytin mukaan ”innostuneena Ilmarisen rakentamista uudesta Sammosta” loi yhdeksän dantelaista infernoa, ja jonne puolestaan kaikista korkeimman Jumalten Neuvospöydän enkelin, Saatanan oli määrä luoda valtakuntansa.

Kuinka sitten näemme yhteyden vedalaiseen Kurukshetran myyttiin? Voisimme sanoa, että epäilyn ja vastustuksen periaatteiden kautta, jota Bhagavadgitan tarinassa edustaa Arjuna, jonka voimme nähdä yhtenä alemman kolminaisuusmaailman ja ylemmän kolminaisuusmaailman välisenä ikuisena sankarihahmona ja puolijumalallisena olentona aivan muinaisen luciferistisen kuningas-prinssikastin edustajana, ja kuitenkin samalla epäileväisenä kuolevaisena, joka ei ole uskoa Khrisnan tälle kertomaa viisautta.

Khrisna puolestaan edustaan ”Mustaa Jumalaa” aivan Osiriksen, Kristuksen ja Wäinämöisen tavoin, koska ovat todelliselta olemukseltaan yhtä Ilmenemättömän Sanan kanssa, joka on yhtä kuin Tietäjä Iänikuinen (Aikojen Muinainen). Eikö Khrisna pidä huilunsa kauniista soittelusta Vinallaan aivan yhtä lailla kuin Wäinämöinen myös tuudittaa koko luomakunnan kauniiden sävelten sointuihin kanteleellaan, ja aivan kuten Khrisna bhagavadgitassa jopa kehottaa Arjunaa kamppailemaan ja nousemaan ”vasenkätisen lailla ja tuhoamaan jumalten viholliset”, niin aivan yhtä komeasti Wäinämöinen laulaa Joukahaisen suohon pohjoisen tradition jopa kiivaalla mahdilla. Tästä voimme hyvin huomata eräänlaisen näennäisen dualiteetin sen suhteen, miten hengen voimat ilmenevät maailmassa ja ihmisessä; symbolisesti ilmaisten kahden eri käden edustamina voimina ja ilmennysmuotoina. Eikö kristilliset tarinat Jeesuksestakin kerro hyvin selvästi ettei jumalallisen tietäjän ilmaisu ole suinkaan mitään haaleaa lempeyttä, vaan se voi ilmetä myös hyvin kiivaassa ja ankarassakin muodossa silloin kun tilanne tätä vaatii?

Tässä nimenomaisessa kalevalaisessa myytissä, kuten myös muissakin kalevalan ja pohjolan väen välisissä kamppailuissa, voimme ehkä havaita kurukshetran taistelun ohella myös samankaltaisuutta muihin aarialaisiin myytteihin, jotka kertovat perenniaalisesta kamppailusta valon ja pimeyden voimien – kahden eri jumalperheen, jumalten ja titaanien jne. – välillä. Kalevalaisissa myyteissä ja tarinoissa pohjola ja pohjolan väki edustaa myyttisesti – kuin myös todennäköisesti historiallisen transposition kautta maantieteellisesti, mikä ei vie pohjaa myytiltä, vaan pikemminkin vahvistaa sitä – titaanisia ja demonisia voimia, kuoleman ja aineen valtaa, siinä missä kalevalan mannut ja väki lintukotoineen edustaa sankarillisia ja jumalallisia voimia, ikuisen elämän ja hengen valtaa. Voimme nähdä tässä jopa yhteyksiä Buddhan ja Maran edustamien voimien eri ilmenemismuotoon.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: