Kalevala -kommentaari: Luku 50

Kalevalamme avautui tällä kertaa 50. luvusta kohdasta, missä Vaka Vanha Väinämöinen asetetaan vast’ikään syntyneen Karjalan Kuninkaan arvioijaksi ja tuomariksi; kyse on sentään suolta löytyneen ja käydyn lapsen elämästä ja kuolemasta. Kuten yleensäkin, keskitymme omassa kommentaarissamme ensisijaisesti teeman sisäiseen tulkintaan ihmisen henkisen kehityksen ja itsekasvatustyön kannalta, sivuten kuitenkin jo välttämättömyyden vuoksi myös teeman ulkoisia ja ”makrokosmisia” – sosiaalisia, aikakaudellisia ja kulturaalisia – merkityksiä.

Vanhan miehen voimme tulkita sisäisesti merkitsevän ihmisen persoonallista minuutta ja raamatullisella kielellä asian ilmaisten ”lihallista ihmistä”. Vanhan miehen teemaan liittyen kirjoittaa Mestari Eckhart tekstissään ’Jalosta Miehestä’ seuraavalla tavalla: ”Olipa kerran jalo mies, joka lähti etsimään itselleen valtakuntaa, ja sitten hän palasi.” Tämä vaellus kaukaisille maille voidaan nähdä mm. sielun etsikkomatkana ja persoonallisuuden kasvattamisena kohti kuninkuutta ja valtakuntaa, mitkä hengellisessä tulkinnassa merkitsevät ihmisen vihkimystä ja perustavanlaatuista muodonmuutosta – metanoiaa.

Aikakaudellisessa tulkinnassa asiaa katsoen Vanha Mies ja Vaka Vanha Väinämöinen edustaa nk. vanhaa liittoa, joka on ennen Kristuksen aloittamaan uutta liittoa pohjannut etenkin oikeudenmukaisuuden, järjen ja tiedon ominaisuuksien varaan, jumalallisen rakkauden ollessa vasta kehityshistoriallisesti aste asteelta ilmenemässä maailmassa ja ihmiskunnassa, ja minkä Jeesus Kristus asetti omassa työssään ensisijaiseksi ja korkeimmaksi jumalallisen kolminaisuuden periaatteeksi. Onkin huomattavaa, että vanha liitto ja sen tietäjät ovat kaikki edustaneet ”Luciferia” tai ”Saatanaa” näiden termien mitä korkeimmassa ja puhtaimmassa merkityksessään.

Kuten tiesi Ervast sanoa, koko salaisen veljeskunnan työ ennen Kristuksen lunastustytötä, Elämänpuun perustavanlaatuista asettamista maapallolle ja ”sanan tulemista lihaksi” on toiminut Saatanan ja karman voimien alaisuudessa, koska jumalallinen rakkaus ei ole kyennyt saavuttamaan ihmispersoonallisuutta edes vihityissä ihmisissä heidän fyysisessä persoonallisuudessaan aivan täydellisesti; jokainen vihitty ja tietäjä toimii luonnollisesti myös rakkauden alaisuudessa ja tämän Ykseyteen sitovan voiman vallassa, mutta kyse on ja on ollut ensisijaisista painotuksista.

Tämän lisäksi, samaan tematiikkaan liittyen, voidaan Vaka Vanha Väinämöinen nähdä ”tietäjän iänikuisen” roolissaan evoluution myötä ihmiskunnassa aste asteelta kehittyvänä jumalallisena viisautena, mikä on kyllä yli-aineellisessa ja -ajallisessa kontekstissaan ”iänikuinen”, mutta mikä vasta maailmanprosessin myötä ihmisessä ja maailmassa täydentyy, sekä yksilöllisen että yhteisöllisen ylöspäin johtavan tien kulkemisen myötä.

Vaka vanha Väinämöinen tuop’ on tuossa tuomitsevi:

”Kun lie poika suolta saatu, maalta marjasta si’ennyt,

poika maahan pantakohon, marjamättähän sivulle,

tahi suolle vietäköhön, puulla päähän lyötäköhön!”

Ensimmäisenä voidaan tästä Kalevalan kohdassa nähdä huomattavaa samankaltaisuutta raamatullisen myytin – kuin myöskin muiden maailman perinteiden myyttien – kanssa, jossa maailman aineellisten voimien ja vallan edustaja (Herodes ym.) tuomitsee vastasyntyneen Kuninkaan ja Jumalanpojan kuolemaan; onhan tämä ties mistä ilmestynyt, tuntematon pojankloppi, jota nyt sitten yht’äkkiä ollaankin asettamassa kuninkaan asemaan. Viimeistään tässä vaiheessa vanhan maailman vallan ja voiman edustaja katsoo asiaa lähes ylimalkaisesti ja toteaa, että hengiltähän tällainen on laitettava. Myös Kalevalasta voimme havaita tämän saman yleismaailmallisen tematiikan toistumisen, ja sen tulkinnan sijaan, että kyse olisi kristillisestä lainamateriaalista, jonka Lönnrot olisi teokseen itse mielivaltaisesti lisäillyt, on kyse pikemminkin – Julius Evolan sanoin – ”myytin ja arkkityypin tunkeutumisesta historiaan”; hyvästä syystä toistuvasta mikro- tai makrokosmisesta historiasta ja kehityksestä, niin jotta elävän myytin rakenne täydellistyisi ja toteutuisi.

Puhui poika puolikuinen, kaksiviikkoinen kajahui:

”Ohoh sinua, ukko utra, ukko utra, unteloinen,

kun olet tuhmin tuominnunna, väärin laskenna lakia!

Eipä syistä suuremmista, töistä tuhmemmistakana

itseäsi suolle viety eikä puulla päähän lyöty,

kun sa miesnä nuorempana lainasit emosi lapsen

oman pääsi päästimeksi, itsesi lunastimeksi.

Niinpä kuitenkin käy, että Kristus-lapsi ryhtyykin puhumaan vanhalle tietäjälle ja miehelle oikein olan takaa, kajauttaen ilmaan sellaisia sanoja, joiden perusteella hänen auktoriteettinsa ja ymmäryksenä ei jää edes Vaka Vanha Väinämöiseltä tajuamatta. Nuori Kristus-lapsi – mikä sisäisesti kuvastaa ihmissydämessä havahtumisen myötä tapahtunutta merkittävää muutosta – kertoo vanhalle miehelle, ihmisen persoonalliselle minuudelle, että enemmän on saanut tämä tehdä pahaa ja vääryyttä sekä itselleen että muille ihmisille, eikä ole tuomiota siltikään tullut: vielä havahtumaton ja unessa oleva ihminen saa tehdä maailmassa ollessaan huomattavan paljon enemmän pahaa ja vääryyttä, koska hänhän se lapsi henkiseltä kannalta katsottuna oikeastaan onkin, eikä ”ymmärrä mitä tekee”. Miksipä siis tuomita vastasyntynyttä viatonta lasta, uutta ymmärrystä, joka vasta aurinkoa kohti kurottavan ihmistaimen tavoin on nousemassa kohti jumalallista viisautta?

”Ei sinua silloinkana, eip’ on vielä suolle viety,

kun sa miesnä nuorempana menettelit neiet nuoret

alle aaltojen syvien, päälle mustien mutien.”

Kristus-lapsen viisaus jatkaa tässä kohdassa edellisen jakeen tulkintaa ja muistuttaa persoonallisuutta etenkin tämän astraalisiin tuntemuksiin ja seksuaalisuuteen liittyvistä tekosista, ”aalloista syvistä”, kuin myös maa-elementin haasteeseen liittyvistä fyysisistä toimista, jotka ovat suorastaan ”mustien mutien päällä” ja näiden sekavan sotkuisissa liejuissa toteutettu.

Kristus-lapsi muistutaa jälleen vanhaa miestä siitä, että uusi ymmärrys on vanhan totuuden kannalta jotain radikaalia ja vierasta, aivan kuten jokainen ”sukupolvien välisen kuilun” muodostava asia, mikä saa minkä tahansa uuden asian näyttämään helposti joltain turmeltuneelta ja tuhoisalta, vaikka kyse olisikin vasta kehtovaiheessaan olevasta uudesta viisauden lapsesta, jonka tulee antaa kasvaa ensin täyteen mittaansa ja muuttua itse aikanaan samaiseksi vanhukseksi – joka ihmisyyden tragi-koomisuutta ja myytin logiikkaa noudatellen tulee mitä todennäköisemmin tekemään itse tismalleen samat virheet; emolehmä ei taaskaan muista vasikkanaoloaikaansa, kuten vanha suomalainen sananlasku asian niin erinomaisesti ilmaisee.

Ukko risti ripsahutti, kasti lapsen kapsahutti

Karjalan kuninkahaksi, kaiken vallan vartijaksi.

Tämän puheen seurauksena vanha totuus saakin näin ollen väistyä, ja kastajaksi valittu Ukko – hengen maskuliininen polariteetti, miehinen viisaus – ristii ja kastaa lapsen ”Karjalan Kuninkaaksi ja kaiken vallan vartijaksi”; mikrokosmisesti ja inhimillisesti ymmärrettynä uudelleensyntyneen persoonallisuuden – kuosmaksen – kuninkaaksi ja tämän vallan vartijaksi. Kuninkaan rooli onkin tässä toimia lähinnä seuraajana ja johdattajana, kosmoksen ylläpitäjänä ja ”valtakunnan” suojelijana, hänen ympärillään olevien voimien toimiessa tämän vallan käytännöllisinä toteuttajina hengen maailman arkkityyppisesti toimivan hierarkian mukaisesti, jossa keskenään toimivat ”vallat ja väet” toteuttavat Auringon symbolilla kuvatun Kuningas-vallan tehtävää keskipisteestä kehälle ja tällä välin liikkuen. Kyseisestä symboliikasta voimme havaita, että sekä kehä että keskipiste ovat toisiinsa liitoksissa ja tarvitsevat toisiaan.

Siitä suuttui Väinämöinen, jopa suuttui ja häpesi.

Itse läksi astumahan rannalle merelliselle.

Tuossa loihe laulamahan, lauloi kerran viimeisensä:

lauloi vaskisen venehen, kuparisen umpipurren.

Väinämöisen symboloima vanha mies – vanha liitto ja aikansa elänyt ymmärrys – tästä kuningasvallan vaihtumisesta ja uuden aikakauden alkamisesta luonnollisesti ”suuttuu” sekä ”häpeää”, epäilemättä sekä konkreettisesti että symbolisesti. Tämän myötä Väinämöinen vanhan vallan edustajana lähteekin suorastaan pois kotoaan ”astumahan rannalle merelliselle”; sisäisesti ymmärrettynä Vaka Vanha Väinämöinen lähtee alemman, kuolevaisen persoonallisuuden merelle seilaamaan – ottaa oman paikkansa syrjäytettynä valtiaana. Viimeisen kerran Väinämöinen laulaa itselleen ”vaskisen veneen” ja ”kuparisen umpipurren”, tiiviit ja toimivat käyttövälineet, jotka liittyvät alemman järjen (vaski) ja korkeamman älyn (kupari) yhteistoimintaan, joilla onkin hyvä ja turvallinen seilata maailman merillä. Ulkoisesti, makrokosmisesti, kulturaalisesti ja aikakaudellisesti asiaa katsoen, muinaisen maailman aikansaeläneet kulturaaliset muodot siirtyvät syrjään.

Itse istuvi perähän, läksi selvälle selälle.

Virkki vielä mennessänsä, lausui lähtiellessänsä:

”Annapas ajan kulua, päivän mennä, toisen tulla,

taas minua tarvitahan, katsotahan, kaivatahan

uuen sammon saattajaksi, uuen soiton suorijaksi,

uuen kuun kulettajaksi, uuen päivän päästäjäksi,

kun ei kuuta, aurinkoa eikä ilmaista iloa.”

Jo varsinaisesti merelle lähdettyään Väinämöinen vielä lausahtaa peräänsä, että kunhan vanhan vallan edustajaa seuraavan kerran eniten tarvitaan uudistamaan ja pelastamaan kotimaansa – joko ihmisminuuden tai Väinämöisen edustaman kulttuurimuodon ja kansan – hän palaa takaisin lunastamaan valtakunnan itselleen. Mikrokosmisesti, sisäisesti ymmärrettynä tämän voidaan nähdä vastaavan nk. ”takaisin maahan palaamista”, joka tarkoittaa yhtä kuin kirkkaaksi hengen instrumentiksi valmistetun persoonallisuuden uudelleenheräämistä ja aktivaatiota.

Makrokosmisesti ja aikakaudellisesti voimme havaita tässä luonnollisesti ”vanhan palaamisen uudessa muodossaan”, mikä etenkin suomalais-kalevalaisessa kontekstissaan ilmentyen merkitsee kristillisen ja pakanallisen aikakausien yhdistymistä ja näiden parhaiden puolien synteesiä – sekä yksilöllistä että yhteisöllistä kulturaalis-henkistä uudelleenheräämistä ja jälleensyntymää.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: