Kalevala -kommentaari: luku 38

Kalevalamme avautui 38. luvusta siitä kohtaa, missä Ilmarinen on ryöstänyt itselleen uuden vaimon Pohjolasta kuolleen vaimonsa tilalle, ja missä hän saa rekeään Kalevaa kohti ajaessaan kuulla ryöstämänsä vaimon suusta haukkuja oikein olan takaa. Rajoitamme tällä kertaa kommentaarimme niihin kohtiin, joissa Ilmarisen reessä kyydissä oleva vaimo kertoo Ilmariselle eri tavoin sen, missä hänen omasta mielestään olisi parempi olla Ilmarisen reen sijaan, koska nämä Kalevalan kohdat kertovat meille esoteristeina eri kontekstiin sovellettuina hyvin paljon eläin-ihmisen kolmesta eri ”kadotukseen johtavasta polusta”, joilla ihminen pyrkii henkistä kehitystietä välttelemään. Lyhyesti sanottuna, paljon pahempia haukkuja ei voisi Pohjan Neito Ilmarista kohtaan syöstä kuin mitä ovat nämä kolmea eri alempaa kehitystietä kuvaavat haukut olla. Tutkailkaamme niitä seuraavaksi hieman tarkemmin.

Neiti päätänsä kohotti, näki jälkiä lumessa.

Kysytteli, lausutteli: ”Mi on tästä poikki juosnut?”

Sanoi seppo Ilmarinen: ”Jänö on juosnut siitä poikki.”

Neiti parka huokaiseikse, huokaiseikse, henkäiseikse.

Sanan virkkoi, noin nimesi: ”Voi minua, kurja raukka!

Parempi minun olisi, parempi oletteleisi

jänön juoksevan jälillä, koukkupolven polkemilla,

kuin tämän kosijan reessä, viirunaaman viltin alla.

Jänön on karvat kaunihimmat, jänön suumalo somempi.”

Niinpä kysyy Ilmarisen itselleen varastama neitokainen häneltä, että kuka tai mikä mahtaa olla polun poikki juossut, ja Ilmarinen vastaa jäniksen siitä kulkeneen. Tähän neitokainen toteaa, että parempi olisi hänen kulkea vaikka jäniksen polkuja sen sijaan, että hän joutuu Ilmarisen reessä varastettuna ja väkisinkaapattuna olemaan. Jäniksen polun voisimme samaistaa teosofi Hannulan tavoin siihen eläin-ihmisen tapaan paeta ja vetäytyä omiin alemman minuutensa koloihin ja kansanomaisesti kutsuen ”pupu pöksyssä” silloin, kun henkinen kehitystie meitä kohtaa kaikkine vaatimuksineen. Alempi minuutemme tällöin säikyn jänön tavoin usein vetäytyy takaisin omiin muka-turvallisiin rutiineihinsa ja elämäntapoihin siten, kuinka toiseen eläimeen suhteuttaen ja H.P. Blavatskya puolestaan lainaten ”moni arka kilpikonna kuoreensa vetäytyy”.

Se on seppo Ilmarinen puri huulta, väänti päätä;

ajoa kahattelevi. Ajoi matkoa palasen:

taas hepo höryeleikse, luppakorva luonteleikse.

Kuten yllä sanottu, tämä on Pohjan Neidon toimesta Seppo Ilmariselle aika rankkaa puhetta ja soimaamista, ja tapahtuu sen vuoksi, että Ilmarinen yrittää neitokaisen omakseen väkisin ja ilman sankarillisia urotöitä ottaa. Niinpä joutuu Ilmarinen hieman huultaan puremaan ja päätään vääntelemään, kun näin pahat haukut päällensä neitokaiselta saa. Ilmarinen jatkaa kuitenkin matkaansa eteenpäin, kuvitellen neidon hänelle vielä kyllä antautuvan.

Neiti päätänsä kohotti, näki jälkiä lumessa.

Kysytteli, lausutteli: ”Mi on tästä poikki juosnut?”

Sanoi seppo Ilmarinen: ”Repo on juosnut siitä poikki.”

Neiti parka huokaiseikse, huokaiseikse, henkäiseikse.

Sanan virkkoi, noin nimesi: ”Voi minua, kurja raukka!

Parempi minun olisi, parempi oletteleisi revon reyhkävän re’essä,

aina käyvän ahkiossa, kuin tämän kosijan reessä, viirunaaman viltin alla.

Revon on karvat kaunihimmat, revon suumalo somempi.”

Seuraavaksi on Ilmarisen reen kulkeman reitiin poikki kettu repolainen kulkenut, ja Ilmarinen tämän Pohjan Neidolle kertoo tämän asiaa kysyessä. Taas vastaa neitokainen Ilmariselle, että parempi olisi hänen vaikka revon reyhkävän reessä ja kyydissä kulkea kuin hänet vääryydellä itselleen varastaneen Ilmarisen kyydissä. Kovin paha on tämäkin haukku, sillä kettu repolaisen polut voimme hyvin samaistaa siihen alemman minuuden oveluuteen ja viekkauteen, jolla tämä pyrkii henkistä kehitystietä välttelemään, kehitellen kaikenlaisia juonia ja viekkauksia, jotta ei vain ”suoraa tietä” joutuisi kulkemaan ja henkiselle ymmärrykselle alistumaan.

Se on seppo Ilmarinen puri huulta, väänti päätä;

ajoa kahattelevi. Ajoi matkoa palasen:

taas hepo höryeleikse, luppakorva luonteleikse.

Niinpä joutuu alemman minuuden pauloissa oleva Ilmaris-ymmärryksemme taas uudestaan huultaan puremaan ja päätään vääntelemään, kun tällaiset haukut itsensä päälle pohjan neitokaiselta saa. Vaan eipä anna vieläkään periksi, vaan matkaansa jatkaa ja hevon kuvaamalla käyttövälineellään eteenpäin ratsastelee.

Neiti päätänsä kohotti, näki jälkiä lumessa.

Kysytteli, lausutteli: ”Mi on tästä poikki juosnut?”

Sanoi seppo Ilmarinen: ”Hukka on juosnut siitä poikki.”

Neiti parka huokaiseikse, huokaiseikse, henkäiseikse.

Sanan virkkoi, noin nimesi: ”Voi minua, kurja raukka!

Parempi minun olisi, parempi oletteleisi hukan hurskavan jälillä,

alakärsän askelilla, kuin tämän kosijan reessä, viirunaaman viltin alla.

Hukan on karva kaunihimpi, hukan suumalo somempi.”

Kolmantena on sitten susihukka Ilmarisen polkujen poikki juossut, ja tälläkin kertaa huutaa pohjan neitokainen Ilmariselle vastaukseksi, että parempi olisi jopa suden teitä kulkea ja tämän kyydissä olla kuin alemman järkensä pauloissa olevan Ilmarisen ja viirunaamaksi kutsutun kosijan kyydissä. Suden tiet voinemme hyvin samaistaa niihin väkivaltaisiin ja sotaisiin polkuihin, joiden tuloksena ihmisen totisesti ”hukka perii”. Näille poluille ihmisen vie yleensä vihan ja pelon kaksinainen tie yhdessä usein ilmenevän vallanhalun kanssa.

Kovin on huonoja polkuja siis kaikki nämä kolme, mitä pohjan neitokainen tässä Ilmariselle parempina vaihtoehtoina kertoo, mutta tämä viestii nähdäksemme siitä, että parempi olisi ihmisen kulkea vaikkapa alemman persoonallisuuden tuhoisia teitä – mitkä usein ymmärryksen puutteen ja ihmisen oman kehitystason vuoksi häntä viettelevät – kuin mitä on kulkea näennäisen henkistä kehitystietä vääryden ja valheen alaisuudessa, mitä tässä Kalevalan vaimonryöstö -episodissa on kuvattu. Turhaan ei pohjan neito Ilmarista hauku ja soimaa, onhan kyse kuitenkin korkeammasta ymmärryksestämme, joka tällaiseksi ankaraksi omantunnon ääneksi silloin muuttuu, mikäli pyrimme itsellemme tätä varastamaan henkisen väkivallan, valheen ja vääryyden keinoin. Uhkaapa koko ”rekemmekin” – pyhä käyttövälineemme – tulla tällöin tuhotuksi, kuten Pohjan Neito 38. luvun alussa Ilmariselle sanoo.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: