Kalevala -kommentaari: Ilmarisen Ansiotyöt

Tässä Kalevala -kommentaarissamme tarkoituksenamme on pohtia Pohjolan emännän Ilmariselle antamia ansiotöitä ennen kuin tämä suostuu luovuttamaan tyttärensä Ilmariselle vaimoksi. Aikaisemmin olemme käsitelleet kyisen pellon kyntämisen teemaa, jonka olemme samaistaneet salatieteellisen kehityksen vaiheista ensimmäiseen alustavaan vaiheeseen, jossa kokelaan tulee pyrkiä puhdistamaan persoonallisuutensa ja mielensä kyisen pellon symboloimista vääränlaisista toiminnan, tunteen ja ajatuksen muodoista. Todellisuudessa nämä ansiotyöt eivät luonnollisesti kulje tällä tavoin lineaarisesti ja vaiheittain, vaan ne tapahtuvat päällekkäin ja samanaikaisesti.

Kyisen pellon kyntämisen lisäksi Ilmariselle lankeavat ansiotyöt sisältävät Kalevalan mukaan Tuonen Karhun, Manalan Suden sekä Tuonelan Hauen saalistamisen. Nämä kolme ansiotyötä voimme hyvin havaita liittyvän ensimmäiseen ansiotyöhön siten, että tässä vaiheessa kokelaan on otettava haltuun alempi luontonsa kokonaisuudessaan, joita nämä Kalevalan kuvaamat kolme eläintä symboloivat, eläinmaailman symboloidessa salatieteellisen näkemyksen mukaisesti kokonaisuudessaan involutiivisella kaarella olevia sieluja, jotka heijastavat maailmassa ihmiskunnan lävitse kulkevaa evolutiivista impulssia.

Ilmarisen ansiotöistä saamme näin ollen seuraavanlaisen jatkumon aikaiseksi:

  1. Alustava vaihe: kyisen pellon kyntäminen
  2. Ensimmäinen koetus: Tuonen Karhun saalistaminen
  3. Toinen koetus: Manalan Suden suistaminen
  4. Kolmas koetus: Tuonelan Hauen saalistaminen

Tuonen Karhun saalistamisen samaistamme tässä yhteydessä erityisesti ihmisen alemmasta kolminaisuudesta järkeen liittyvään itsekkyyteen, egoismiin, jonka on koettava kuolema ennen kuin ihminen voi edes kuvitella lähestyvänsä vihkimyksiä. ”Itsekkyyden Karhun” saalistaminen tapahtuu Kalevalassa Ilmarisen toimesta tämän ”rautaisiin kahleisiin” Tuonen Karhun kiinni saaminen tapahtuu ”yhellä vesikivellä, kolmen kosken kuohumilla”. ”Rautaiseen järkeen” liittyvä materialistinen egoismi, erillisyyden tunne ja vääränlainen individualismi tulee siis saada kahlittua siten, että se puhdistetaan ”yhellä vesikivellä” symboloidulla idealismilla, joka voidaan samaistaa Ykseys -näkemykseen ja ”kolmen kosken kuohumien” symboloimaan ”kolminaiseen avaimeen”, joka on teosofisesti asiaa kuvaten ihmisen korkeampi kolminaisuus: Tahto, Rakkaus ja Äly. Ilmarinen pyytää ansiotyössään avuksi ”Ututyttö Terhenetärtä”, jonka voisimme tässä yhteydessä samaistaa eetterisessä ruumiissa vaikuttavan kundalinivoiman liikuntoja puhdistavaan feminiiniseen voimaan, joka ”seuloo seulalla utua, terhenistä tepsuttelee”, toisin sanoen epäitsekkään idealismin avulla alempaa luontoa ”seulovaan” l. selventävään toimintaan.

Manalan Suden näemme tässä yhteydessä symboloivan ruumista ja sen toimintamallien puhdistamisprosessia. Suden suistaminen tapahtuu Kalevalan runoissa lähes yhtäaikaa Tuonen karhun saalistaminen kanssa, ja se tapahtuu Ilmarisen takoessa tälle ”teräksiset suitset”. Suden ja ruumiin yhtäläisyydet näkyvät etenkin siinä, kuinka nämä myös toisaalla esittämämme näkemyksen mukaan samaistuvat ennen kaikkea vääristä toimintamalleista väkivaltaisuuteen, ja Kalevalan esittäessä näiden kahden eläimen saalistamisprosessin tapahtuessa lähes samanaikaisesti voimme nähdä tässä symbolisen esitystavan puitteissa sen tosiasian, että väkivalta, etenkin itseriittoinen sellainen, on yleensä itsekkäistä, egoistisista motiiveista tapahtuvaa ja järjen vääränlaisiin toimintamalleihin liitoksissa. Teräksen ja raudan symboliikat ovat hyvin lähellä toisiaan, ja ne samaistuvatkin itsensä Ilmarisen luontoon hyvin luontevasti hänen ollessa ihmiskunnan älyvoimia symboloiva seppäjumala. Myös Manalan Suden suistaminen tapahtuu samoilla avuilla kuin Tuonen Karhun saalistaminen, eli ”yhellä vesikivellä, kolmen kosken kuohumilla”; samaisen ykseydellisen idealismin ja kolminaisen avaimen käytöllä myös ruumis tulee teräksisiin suitsiin suistetuksi.

Ilmarisen kolmantena – tai neljäntenä, mikäli alustava vaihe lasketaan mukaan – ansiotyönä on Tuonelan Hauen saalistaminen, jonka voimme nähdä olevan ansiotöistä kaikista hankalin. Ilmarisen harmitellessa ansiotyön haastavuutta morsiamelleen Pohjan Neidolle – jonka samaistamme hänen omaan korkeampaan minuuteensa ja sieluunsa – antaa tämä ohjeeksi tulisen kokkolinnun takomisen, jonka avulla Pohjan Neidon mukaan Tuonelan Hauen saalistaminen mahdollistuu. Ilmarinen noudattaa morsiamensa neuvoa ja takoo ”kokon tulisen, vaakalinnun valke’isen”, tekee tälle ”raudasta kourat, teräksestä temmottimet, siiviksi venehen vieret”. Näillä avuilla Ilmarinen uskaltautuu viimeiseen koetukseensa. Tuonelan Hauki symboloi nähdäksemme tässä ihmisen alemmasta luonnosta tunnetta ja aistimaailmaa ylipäätään; vesi -elementti on traditionaalisesti näihin samaistettu. Erityisesti näemme Tuonelan Hauen symboloivan seksuaalivoimia ja niiden itsekästä tai hillitöntä käyttöpotentiaalia.

Tämän vuoksi Ilmarinen kysyykin neuvoa aluksi morsiameltaan Pohjan Neidolta – joka symboloi tässä yhteydessä mm. sielullista uskollisuutta – ja tarvitsee avukseen korkeampia hengenvoimia symboloivaa tulista kokkoa, itseään vaakalintua. Kokonaista kolme kertaa tulee Ilmarisen kokko vaakalinnun avulla tätä hurjana riehuvaa tuonelan voimaa saalistaa ennen kuin onnistuu sen nappaamaan ”alta aaltojen syvien, päälle selvien vesien”. Saatuaan tunnevoimansa hallintaan Ilmarinen kokkolinnun avulla kantaa tämän alisen maailman virroista korkeampia tunnemaailmoja symboloivien ”selvien vesien” päälle ja elämänpuuta symboloivan omenatammen oksille. Täällä kokko vaakalintu katkaisee hauen pään, jonka voimme samaistaa salatieteellisestä kuvastosta tuttuun symbolikehrään, jossa kokelas ”murskaa pahuuden käärmeen pään”, Leviathanmaisen Tuonelan Hauen pään katkaisun symboloidessa järjen ja tunteen vääränlaisen yhtymisen aiheuttamien pahuuksien kuolemaa. Vaakalintu myös viiltää hauen vatsan auki, jonka tässä yhteydessä samaistamme hauen symboloiman aistillisen voiman viimeiseen vapauttamiseen itsekkäistä muodoista.

Kun Ilmarinen syyttää kokkoa näistä ”tihutöistä”, lähtee tämä lentoon ja tällöin tapahtuu dramaattisia asioita ”pilvien liikkumisen, taivaiden naukumisen ja ilman kannen kallistumisen” muodossa, sekä tämän lisäksi ”Ukolta katkeaa kaari ja kuulta sarviset sakarat”. Huomiomme kiinnittyy näistä dramaattisista tapahtumista etenkin viimeiseen, eli kuun sarvisten sakaroiden katkeamiseen, jonka voisimme nähdä symboloivan ihmisen nk. alemman kuuluonnon ”sarvien” l. kuolemanalaisten toimintamuotojen katkeamiseen.

Ilmarisen viedessä hauen Louhen nähtäväksi tämä syyttää myös Ilmarista näistä tapahtumista ja kertoo Ilmarisen itsensäkin näihin toimiin osallistuneen. Ilmarinen kuitenkin puolustautuu sanomalla ettei ”saalista viatta saa’a paikoilta paremmilta, saati Tuonelan joesta, Manalan alantehesta”. Louhi hyväksyy Ilmarisen selityksen ja myöntää tyttärensä tälle; Ilmarisen itsensäkin ”maistettua makua” symboloidessa mm. sitä, ettei nämä ansiotyöt suoritettuaan tästä suinkaan tule täysin tunteetonta olentoa, vaan ainoastaan itsekkäät toimintamallit ovat kuoletettu ja tunteet sekä seksuaalisuus puhdistettu kuolemanalaisista muodoistaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: