Valknutrin Emanaatioita – Numeroiden Merkitys Magiassa

Numeroilla on merkittävä osansa kaikissa kosmologioissa ja uskonnoissa, ja näin on myös esoteriassa ja magiassa. Numeroiden voidaan sanoa edustavan sekä ihmisen että maailmankaikkeuden perustavanlaatuisia rakenteita. Pythagorealaiset ja (uus-)platonikot pitivät numeroita jumalten ilmentäjinä. Myös matematiikan tutkimus todistaa meille sen, että käytännössä koko maailmankaikkeus rakentuu numeroiden perustalle, ja täten onkin sanottu, että puhdas matematiikka on metafysiikkaa, sillä numeroiden olemus on pohjimmiltaan immateriaalinen – fysiikan tuolla puolen. Tutkikaamme siis hieman numerologiaa ja numeroiden merkityksiä, ja kuinka nämä heijastuvat erityisesti pohjoismaisessa perinteessä.

  1. Numero yksi on tärkeä tekijä pohjoismaisessa numerologiassa, sillä kaikki sai alkunsa Suuresta Tyhjyydestä, Ginnungagapista, jota voidaan hyvin kutsua myös Ykseydeksi kaikkien polariteettien ja vastakkaisuuksien takana ja taustalla. Ginnungagap vertautuu myös kabbalan Ain Sophiin, jota kutsutaan myös tyhjyydeksi. Numeroa yksi symboloi piste.
  1. Numero kaksi on myös hyvin tärkeä tekijä pohjoismaisessa numerologiassa. Maailmankaikkeus eri maailmoineen ja tasoineen rakentuu kahden vastakkaisen polariteetin välille. Numero kaksi edustaa kaikkia dualiteetteja, kuten aamu/ilta, yö/päivä, nuoruus/vanhuus, hyvä/paha, aurinko/kuu, miehisyys/naiseus jne. Ódhinnin sudet Geri ja Freki edustavat tätä kaksinaisuutta, aivan kuten Ódhinnin korpit Hugin ja Munin. Ódhinnin ja Lokin voidaan sanoa edustavan maagisesti komplementaarista paria, jossa Ódhinn edustaa päivätietoisuutta ja Loki hänen varjoaan. Maailmanpuun dualisuutta edustaa puolestaan ylisissä maailmoissa oleva kotka ja alisissa maailmoissa oleva käärme. Numeroa kaksi symboloi jana.
  1. Numero kolme on tärkeimpiä numeroita pohjoismaisessa numerologiassa, ja se edustaa mm. maailmankaikkeuden ikuista liikettä, joka kulkee teesin kautta antiteesiin ja siitä näiden kahden synteesiin, kuten Hegel asian kuvasi. Koko pohjoismaisen perinteen voidaan sanoa rakentuneen kolminaisuuden pohjalle: Jumalten kolmikot muodostavat ja luovat maailmankaikkeuden perusrakenteen, joka muodostuu 3 x 3 maailmasta. Jumal-triadia Ódhinn, Thor ja Freyja voidaan pitää pohjoisen perinteen Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä, jossa näkyy Logoksen kolminaisuus ja tämän jakautuminen kahteen maskuliiniseen ja yhteen feminiiniin periaatteeseen. Òdhinn-Vili-Vé -triadi muodostelee maailmankaikkeuden ja antaa alkuihmiselle hänen sielunkykynsä ja elämänhenkäyksen. Urd-Verdandi-Skuld -triadi on ajan ja kohtalon hallitsijoita. Riimuympyrä rakentuu kolmen pääperheen Ur-Nauthiz-Berkano ympärille. Numeroa kolme symboloi yksi kärki ylöspäin oleva tasasivuinen kolmio.
  1. Numero neljä on järjestyksen numero. Maailmankaikkeutta kannattelee neljässä ilmansuunnassa neljä kääpiötä Nordre, Södre, Östre ja Västre. Ihmisen elämä voidaan jakaa neljään osaan lapsuus, nuoruus, aikuisuus ja vanhuus. Maailmankaikkeuden rakentavia peruselementtejä on neljä kappaletta. Numeroa neljä symboloi joko swastika tai tavallinen tasasivuinen risti.
  1. Numero viisi liittyy aikaan, ja viikko (”fimmt”) muinaisessa germaanisessa yhteisössä oli viiden päivän mittainen. Numeroa viisi symboloi yksi kärki ylöspäin oleva pentagrammi.
  1. Numero kuusi symboloi avaruutta, joka jakaantuu kuuteen suuntaan pohjoinen, etelä, itä, länsi, ylös ja alas. Numero kuusi merkitsee myös hengen ja aineen yhteenliittymistä ja harmoniaa. Kuusi on makrokosmoksen numero. Numeroa kuusi symboloi Hagalaz -riimu tai kaksi toisinsa lomittunutta kolmiota, jota kutsutaan myös heksagrammiksi.
  1. Seitsemän on yksi täydellistymisen numeroista. Se symboloi mm. spektrin seitsemää väriä, ihmisen seitsemää prinsiippiä, seitsenkertaista ihmistä (ihmisen voi jakaa seitsemään osaan aloittamalla jakamisen pään mitasta), seitsemän vuoden syklejä ihmiselämässä1 jne. Bifrost -sateenkaarisillan on sanottu koostuvan seitsemästä väristä. Numeroa seitsemän symboloi seitsemänsakarainen tähti. Myös triskelion -symboli rakentuu seitsenäisyyden varaan.
  1. Numero kahdeksan edustaa pohjoismaisessa numerologiassa riimuja ja niiden järjestystä. Riimut voidaan jakaa kolmeen kahdeksan riimun perheeseen. Ilmansuuntia on yhteensä kahdeksan, kun lasketaan väli-ilmansuunnat mukaan. Riimujen magia voidaan jakaa kahdeksaan eri osatekijään.2 Numeroa kahdeksan symboloi kahdeksankärkinen tähti, jota kutsutaan myös kaaostähdeksi. Se on myös Pohjantähti.
  1. Numero yhdeksän on pohjoismaisen numerologian ja hengellisyyden tärkein numero. Siinä missä kabbalassa numero 10 edustaa täydellisyyttä, ajaa pohjoismaisessa numerologiassa numero yhdeksän saman asian. Maailmoja on multiversumissa yhteensä yhdeksän kappaletta. Ódhinn roikkuu maailmanpuussa yhteensä yhdeksän päivää. Ynglinga -saagan mukaan Ódhinnilla on yhdeksän eri maagista kykyä. Myös yhdeksän on yksi täydellisyyden numeroista, ja se kuvastaa itseensä keskittyneisyyttä. Numeroa yhdeksän symboloi pohjoimaisessa perinteessä Valknutr, joka muodostuu kolmesta toisiinsa lomittuneesta tasasivuisesta kolmiosta.

1 Kts. Johannes Nefastos – Ihmisen Ikäkaudet.

2 Havamal, 145.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: